Onkin jo vierähtänyt melkoinen tovi siitä, kun viimeksi kirjoittelin Hukkiksen kuulumisia tänne, eli korkea aika saattaa tämä ajan tasalle.

Hukka ja Lari siis olivat alkukuusta vajaan viikon kanssani kenttätöissä Keski-Suomessa Karstulan suunnalla. Auto varustettiin tuliterällä takapenkin suojuksella ja Hukka turvavaljailla ja nokka käännettiin kohti pohjoista. Matkan ensimmäinen etappi oli Terrieri.netin kauppa Hyvinkäällä, josta kävimme ostamassa Hukalle matkaevääksi Orijenin ja Natural Menun ruokapussit (molemmat osoittautuivat erittäin hyviksi ja Hukkis syö niitä edelleen mielellään, voin suositella), samalla koiruus pääsi hieman jaloittelemaan. Lari myös siirtyi jatkamaan matkaan etupenkille; alkumatka oli mennyt takapenkillä Hukan totutellessa turvavaljaisiin. Matka jatkui Kangasalan kautta kohti Keuruuta ja kun tasainen moottoritie muuttui mutkaiseksi ja mäkiseksi maantieksi, alkoi Hukka voida pahoin ja oksensi. Eikä kerta jäänyt ainoaksi: vatsan tyhjennys suoritettiin vielä kaksi kertaa ennen Karstulaa… Toisella kerralla sentään ehdimme pysähtyä hakkuuaukion laitaan ja saada koiran ulos, mutta penkinsuojus tuli hyvään tarpeeseen.

Mökki, jonka olimme vuokranneet majapaikaksi, sijaitsi Karstulan kaakkoispuolella Pääjärven rannalla. Se osoittautui kauniiksi ja viihtyisäksi hirsimökiksi ja omistajan esitellessä meille paikkoja kulki Hukka ensimmäisenä hänen perässään ja tunki uteliaana kuononsa jokaisesta avatusta ovesta. Koira nautti ilmiselvästi saadessaan vapaasti kulkea perässämme ulos ja sisään ja oli alusta alkaen kuin kotonaan, eikä matkan epämukavuudesta ollut enää tietoakaan. Myöhemmin illalla Hukka alkoi levottomasti ravata olohuoneen ja eteisen väliä ja nuolla kovin itseään. Tarkemmin katsoessamme huomasimme, että poikaparan nivustaipeet olivat täynnä mäkäränpuremia, jotka kutisivat mitä ilmeisimmin melko pahasti. Mukaan ottamani desinfiointiaine kuitenkin auttoi ja pyyhinnän jälkeen koira pikkuhiljaa rauhoittui aloilleen, metsästi vain satunnaisesti häiritseviä itikoita (emme tietenkään olleet tajunneet sulkea peltejä heti saavuttuamme, joten ensimmäinen ilta ja yö kuluivat yleisten itikantappajaisten merkeissä). Päätimme, että Larin ja Hukan oli varmaan paras viettää päivät mökillä ja lähimaastossa eikä lähteä mukaani mäkäränsyötiksi.

Hukka nauttikin kovin saadessaan liikuskella vapaasti pihalla ja kulkea pitkässä juoksuliinassa lähistön pienillä mökkiteillä kaikkia metsän hajuja haistellen. Ei liikenteen meteliä, ei pakokaasuja, ei kohti sinkoavia polkupyöriä...siinä lepäsi sekä koiran, että omistajan hermo.

Työtkin tulivat tehdyksi ja muutaman päivän kuluttua suuntasimme takaisin Helsinkiin. Kun Hukka huomasi että rupesimme pakkaamaan tavaroita ja kantamaan niitä autoon, se pysytteli tiiviisti kannoilla, ei väistynyt paria metriä kauemmas, kuin varmistaakseen että sitä ei vain vahingossakaan unohdettaisi ottaa mukaan. Tuli mieleen, että olikohan poika hylätty juuri niin, "unohdettu" muuttokuormasta? Paluumatkalla Hukkis oksensi kerran heti alkumatkasta, mutta tien tasoituttua ongelmia ei enää ollut. Vaikuttaa siis siltä, että koira ei vain ole liiemmin tottunut automatkustukseen ja että pahoinvointi saattaa loppua kokonaan kokemuksen lisääntyessä. Toivotaan parasta :).

Seuraavan viikon vietin Pihtiputaalla, mutta koska vuokraamassamme mökissä asusti myös kovin allerginen pomoni, joutui Hukka jäämään Larin kanssa Helsinkiin. Hyvin pojat pärjäsivät kahdestaan, vaikka Hukka olikin hieman ihmetellyt poissaoloani, varsinkin aamulenkiltä palatessaan: toinen meistä kun jää yleensä nukkumaan toisen viedessä ötökän aamupisulle ja Hukka on ottanut tavakseen tulla nuolemaan nukkujan varpaat takaisin tultuaan…nyt sängyssä ei ollutkaan ketään.