Aloitimme naksutinharjoittelun eilen illalla ja sen vähän perusteella, mitä olemme ehtineet tekemään, lupaavalta vaikuttaa. Homma aloitettiin yksinkertaisella asian esittelyllä: namin anto ja samalla naksaus. Muutamien toistojen jälkeen nami annettiin vasta hieman naksauksen jälkeen, joskus kädestä, joskus lattialle. Sitten harjoittelimme hieman katsekontaktia: kun poika katsoo silmiin, naks ja nami. Lähdin vielä yhden tienoilla viemään poikaa lähipuistoon pisulle ja otin naksuttimen mukaan. Kun hukka odotti ovella minun menevän ensin ulos, naks ja nami. Poika oli selvästi jo tajunnut naksuttimen ja namin yhteyden ja naksahduksen kuultuaan kääntyi korvat höröllä odottamaan tulossa olevaa herkkupalaa :). Ulkona sitten naksutin/palkitsin ötökkää seuraavista asioista: hihna kiristyy ja minä pysähdyn, kunnes koira kääntyy katsomaan minua ja löysää hihnaa (naks); koira löysää hihnaa omasta aloitteestaan tai kulkee jonkin matkaa hihna löysällä (naks); sanon "Hukka" ja poika pysähtyy katsomaan minua (naks); odottaa kauniisti suojatien reunassa (naks); vaihdan suuntaa ja koira seuraa hihnan kiristymättä (naks), jne. Homma toimi ja hienointa asiassa oli, että poika alkoi itse aktiivisesti ottaa katsekontaktia kääntymällä aina välillä katsomaan minua (naks) ja hihna pysyi pitkiäkin aikoja löysänä :).

Tänä aamuna sain pojan keskittymään aikaisempaa paremmin itseeni vaikka lähistöllä ulkoili 4 muuta koiraa... Suojatietä ylittäessä vastaan sitten tuli mies, jota hukka alkoi katsoa hieman turhan kiinteästi ja otti nopean askelen häntä kohti. Sanoin "Hukka" hieman tavallista kuuluvammalla äänellä ja koira kääntyi katsomaan minua...naks, nami ja mies ohitti meidät kaikessa rauhassa :).

Eli vaikuttaa siltä, että naksutinharjoittelulla saataisiin asioita parannettua :). Vilkkaampaan aikaan liikkumista saamme varmaan harjoitella hyvän aikaa, samoin polkupyörien etc. ohitusta, mutta ainakin tässä on alku (ja keino): muutaman minuutin harjoituspätkiä kotona tarpeeksi usein ja naksutin mukaan lenkille.

Ostin sen "Koira ja delfiini" -kirjan lisäksi Emma Parsonsin kirjan "Click to calm - Healing the aggressive dog" (ks. Suositeltavia kirjoja -sivu), jossa on hyviä harjoituksia ja neuvoja. Varsinaisesti kirja keskittyy korjaamaan toisille koirille agressiivisen koiran käytöstä, mutta sitä voi hyvin soveltaa myös pyörärähjään ja jalankulkijoiden pyydystäjään ;),